Se ei ole vain harrastus, se on elämäntapa. Tätä mieltä on helsinkiläinen Katja, joka pitää omaa samannimistä ratsastusaiheista blogia netissä. Eikä Katja ole ainoa ratsastava bloggari vaan näitä löytyy muitakin kuten Ruuhkavuosiratsastaja sekä Passion for riding.

Mikä hevosissa sitten kiehtoo? Jo pienestä lähtien lähes kaikilla tytöillä on heppahulluuskausi ja muutamalla pojallakin. Monien harrastus jatkuu läpi teini-iän aikuisuuteen asti, joillakin voi harrastukseen tulla taukoja pitkiksikin aikoja kunnes veri vetää takaisin talleille. Monet ratsastajat sanovatkin, että paras hetki hevosen selässä on se kun saa satojen kilojen lihasmassa toimimaan vain kevyellä pohjekosketuksella. Siinä tuntee saavuttaneensa jotakin niin suurta ja ainutkertaista. Parhaimmillaan ihmisen ja hevosen välinen yhteistyö on kuin tanssia.

Yksi ratsastuksen kiehtovimmista puolista on tuon saumattoman yhteistyön saavuttamisen lisäksi se, että se ei rajoitu vain yhteen lajiin. Voi joko keskittyä kouluratsastukseen tai vaikka esteisiin. Joku kokee ehkä enemmän omaksi lajikseen lännen ratsastuksen ja toinen saa kiksit ihan vain maastoratsastuksia tekemällä. Eikä kahden hevosen luonteet ole saman laisia. Siinä missä yhtenä päivänä on alla säyseä ratsu jota saa kunnolla laittaa tekemään töitä jotta se liikkuisi eteenpäin, voi toisena hetkenä tulla vastaan joka kavahtaa pienintäkin kosketusta.

Mitä sitten ratsastuksella on annettavaa niille jotka eivät ole sitä ikinä vielä edes kokeilleet? Ensinnäkin, monista saattaa tuntua, ettei se voi olla rankkaa ollenkaan mutta siinä he ovat väärässä. Moni yllättyy siinä, kuinka kipeiksi lihakset tulevat, puhumattakaan siitä että istumalihakset ovat hellinä monta päivää. Reisiä pakottaa, pohkeita voi krampata. Tunnin ratsastus voi parhaimmillaan kuluttaa yli 400 kaloria, pelkästään istumalla, kuten se ”joku” sanoisi. Mutta tämän tunnin aikana joka ikinen lihas on niin staattisessa jännityksessä koko ajan. Ratsastus on kuluttavaa mutta myös terapiallista. Sitä on käytetty apuna muun muassa vammaisten lasten kuntoutuksessa hyvin tuloksin. Ei pelkästään sillä, että se antaa terapiaa fyysisesti vaan myös henkisesti. Turpaterapiaa. Ensinnä tunnilla koettu ilo siitä, että saa hevosen liikkumaan, aivan itse mutta myös tunnin jälkeinen tila hevosen hoitamisineen. Pitkät, rauhalliset sivelyt pitkin hevosen lapaa ja lämmin hirnahdus saa varmaan hymyn huulille paatuneemmaltakin.

Valitettavasti ratsastus ei ole niistä harrastuksista halvemmasta päästä. Tunnin ratsastuksesta saa pulittaa parhaimmillaan pääkaupunkiseudulla 40 euroa, pienemmillä paikkakunnilla saa harrastuksesta maksaa vähemmän. Siihen päälle varusteet, joita tuskin on mitään järkeä aina ostaa uusina koska käytettynäkin saa hyviä. Ja ei ole varmaan yksi tai kaksi heppatyttöä (tai poikaa) jotka kinuavat omaa hevosta tai ponia synttärilahjaksi. Jos sellaisen nyt tulisikin ostettua, siihen päälle tallimaksut ja ruoat ja muut kulut esim. eläimen sairastuessa.

Mutta itse ainakin voin lämpimästi suositella hevosharrastusta kenelle tahansa ainakin kokeiltavaksi.